rajaliikenne.fi
Kaikki kaakkoisrajan liikenteestä
Finnish language
rajaliikenne.fi
Kaikki kaakkoisrajan liikenteestä
Finnish language

Niiralan rajanylityspaikka

Niiralan rajanylityspaikka aloitti toimintansa vuonna 1945 rautatieliikenteen rajanylityspaikkana. Maantieliikenne rajanylityspaikan kautta alkoi 1964 ja matkustajaliikenne vuonna 1988. Kansainvälisen rajanylityspaikan statuksen Niirala sai 1.12.1995.

Kansainvälisen rajanylityspaikan statuksen myötä alkoivat myös Niiralan infrastruktuuri sekä liikennemäärät kehittyä kohti nykytilaa. Nykyinen rajanylityspaikan päärakennus valmistui vuonna 1994 ja oli valmistuessaan mitoitettu noin 150 000 vuosittaiselle rajanylittäjälle. Vuonna 2005 Niiralassa siirryttiin ympärivuorokautiseen aukioloon ja matkustajamäärät jatkuivat kasvuaan. Samoihin aikoihin rajanylityspaikan rakenteita kehitettiin mm. rakentamalla lisäkaistoja ja kaistatarkastusrakennukset vastaamaan paremmin kasvavien liikennemäärien vaatimuksia. Kehitystyö jatkuu.

Ilmakuva Niiralan rajanylityspaikasta

Rajanylitysliikenne Niiralassa on kasvanut reilun 10 vuoden aikana yli kymmenkertaisesti. Vuoden 2010 jouluaattona tapahtui ensimmäinen miljoonan rajanylityksen rajan rikkoutuminen kalenterivuoden aikana. Vuonna 2014 Niiralan rajanylityspaikan kautta kulki jo yli 934 000 ajoneuvoa ja noin 1,6 miljoonaa matkustajaa.

Niiralan rajatarkastusasema Niiralan tulli
Rajatie 821 Rajantie 821

82675 Niirala

82675 Niirala

Puh 0295 412 370 puh. 0295 5200 (vaihde)